perjantai 29. huhtikuuta 2016

29.4. Vappu Chiliset Tippaleivät

Vapun kunniaksi leivoimme tänä perjantaiaamuna Jesse Kamraksen kanssa Huomenta Suomen aamutv:ssä suolaisia Tippaleipiä. Jos ohjelma meni ohi, katso se tästä:
Vappu Spesiaali, HuSu 2016 



Suolaiset Tippaleivät valmiita, Arja Elina Laine ja Jesse Kamras
Tehtäväni oli keksiä vappuun 2016 sopiva resepti. Reseptien kehittely ei aina ole niin helppoa, jos haluaa olla kunnianhimoinen ja keksiä jotain uutta. 

Tehtävän anto oli kuitenkin selkeä, reseptin raaka-aineiden tulee sisältää toimeksiantajan Myllyn Parhaan tuotteita. Jossain kohtaa sitten keksin, olisiko ollut jälleen aamuyön tunteina...
Miksi tippaleipien pitäisi muka olla aina tomusokerisia? 
Siman kanssa jotain suolaista olisi kiva!
Makeita ovat tippaleivät minullakin ennen olleet, mutta eipä se tarkoita sitä, ettei muutakin voisi kokeilla.


Itse tehty Sima, helppoa ja huokeaa tehdä
Wikipedian mukaan: "Tippaleipä on Vapun ruokaperinteisiin kuuluva makea leivonnainen. Tippaleipä on syntynyt suomalaisissa säätyläiskodeissa vappujuhlissa tarjotuksi herkuksi jo 1700 -luvulla.


Tippaleipää vastaava leivonnainen tunnetaan Itävallassa ja Etelä-Saksassa nimellä Strauben sekä USA:ssa nimellä funnel cake."


Suolaiset Tippaleivät

Lisäksi wikissä kerrotaan, että Tippaleivän pintaan tulee sihdata tomusokeripinta 
-> taisin hieman rikkoa sääntöjä, kun jätin tomusokerit pois ja laitoin tilalle suolaa ja chiliä :)


Chiliä ja suolaa sihdattu suolaisten Tippaleipien pintaan!


     Tippaleipien pursottamiseen ja rasvassa paistamiseen vaaditaan varovaisuutta. Mieti etukäteen minkä kokoisia tippaleipiä teet ja mihin muottiin pursotat taikinan: iso teräskauha on hyvä tai pohjasta avattu säilyketölkki. Jos käytät säilyketölkkejä, esim. ananastölkki on hyvä, niin käytä vain sellaisia tölkkejä, joita ei ole pinnoitettu muovilla! 
OLE TARKKANA, KUN PAISTAT KUUMASSA RASVASSA!

Katso tarkemmat ohjeet ja suunnitelemieni suolaisten Tippaleipien resepti täältä Myllyn Paras -sivuilta: Suolaiset Tippaleivät

HYVÄÄ KEVÄÄN ODOTUSTA!

perjantai 22. huhtikuuta 2016

22.4. Maistuvat muistelut, 2016 Levin Pihvipirtti

Kuluvana kevättalvena olen osunut 2 kertaa Levin Pihvipirttiin
Haluan kertoa paikasta täällä blogissa, koska paikkaa ja maistuvaa ruokaa ei voi olla ihastelematta. Toki menu tuntui pysyvän melko samanlaisena koko kauden, maistuva kalapöytä alkuun ja mehukas pihvi päälle, täyteläistä jälkiruokaa unohtamatta. Toisaalta sama ruokalista helmi- ja huhtikuussa ei haitannut, koska tämän useammin en sentään ole paikassa ruokaillut.


Pihvipirtti, Levi


Pivhvipirtin kalapöytä
Maistuva kalapöytä

Legendaarinen Pihvipirtin Lapin kalapöytä jaksoi ihastuttaa monipuolisella annillaan, mätiherkuista simpukoihin ja nieriä- & lohiherkkuihin eri muodoissaan. Oikeastaan vatsansa olisi saanut hyvinkin kylläiseksi pelkällä kalapöydällä. Varsinkin, jos olisi täydentänyt kalalautasta maistuvilla Lapin puikulaperunoilla.


Pihvipirtin Lapin kalapöytä, mätejä ja pikkukaloja 

 

Lapin kalapöydän pallasta ja nieriää
Lapin kalapöydän pallasta, savulohta ja graavia nieriää

.

Pihvipirtin kalapöydän simpukoita ja rapuja
Lapin vierailijana mieluusti valitsin poron sisäfileen kahteenkin kertaan. Tarjolla olisi ollut myös härkää (?) ja lammasta. Kovin usein en lihaisia pihvejä syö, joten taitaa olla suurimmat tämän vuoden liha-annokseni olleet nyt poroa :) Ihanat kastikkeet: Kantarellikastike, Kuusenkerkkä-riistakastike ja Pippurikastike kruunasivat niin pihvin kuin uuniperunan. Niitä toki maisteltiin porukalla niin, että jokainen sai maistella jokaista kastiketta. Ennakkosuosikit hieman muuttuivat maisteltaessa. Kuusenkerkkäkastike oli suosikkini.
Poropihvi ja uuniperuna


Pihvipirtin kastikkeita
Kantarellikastiketta, Kuusenkerkkä-riistakastiketta ja Pippurikastiketta

Punaviini ja VIVINO -viinisovellus tulivat tutuksi, uusi appsi löysi puhelimeeni! Nyt voin tallentaa maistellut viinit  ja etsiä muiden arviot viineistä.

Montecillo Gran Reserva Rioja-punaviini
oli mainio poronsisäfileen kanssa.
 
Pihvipirtin keittiönäkymiä





















Jälkiruokana karpalot ja valkosuklaata ja vatsa on ihmeissään! Ja minä olin ihmeissäni ananaskirsikasta, mitä se teki Lapissa...olisin itse stailannut annoksen päälle päälle pari kolme karpaloa!

Karpalot ja valkosuklaa..., vatsa täyttyy!



Kiitos Lappi, Levi ja Pihvipirtti!

keskiviikko 6. huhtikuuta 2016

2.4. Karjalaiset piirakat, joista Lanttusupikkaat mun leipomuksista nyt esittelyssä

Karjalaisen Nuorisoliiton mukana pääsin leipomaan huhtikuun ekana viikonloppuna erilaisia karjalaisia piirakoita toimiessani "Myllyn Paras Makukellarin emäntänä".

Tässä esittelen nyt yhden leipomuksista: LANTTUSUPIKKAAT
Kuvakavalkadista näet, miten "helpolla" syntyvätkään nämä perinteiset supikkaat. 
Kiitos taitava opettaja Hilkka Huttunen :)
Suosittelen näitä kursseja, jos karjalaisia sukujuuria ei ole, kuten itseltäni niitä ei löydy.
Lisätietoja löydät täältä:Karjalainen Nuorisoliitto ja #TuunaaMunPerinneruoka eri SoMe-kanavat



Lanttusupikastaikina on hyvin samanlainen kuin karjalanpiirakkataikina.
Lanttusupikastaikina paloiksi


Lanttusupikastaikina paloiksi 2, palat saavat olla isompia kuin karjanpiirakoita tehtäessä.

taikinakuori ohueksi isoksi pyöryläksi pulikalla


taikinakuoret ohueksi pulikalla porukalla


Täytteeksi raaka lanttua raasteena ja sianlihaa


Täytteeksi raaka lanttua raasteena ja sianlihaa puolikkaalle kuorta


Täytteeksi raaka lanttua raasteena ja sianlihaa 2


Täytteeksi raaka lanttua raasteena ja sianlihaa 3.


teevadilla pyöräytys, supikas sulkeutuu


Itse leivotut supikkaat



Kypsät Lanttusupikkaat
Kypsät juuri kuumasta uunista tulleet puoli tuntia paistuneet  Lanttusupikkaat. Kylläpä vesi herahti kielelle kun supikkaat voideltiin vielä lopuksi voisulalla!