maanantai 29. helmikuuta 2016

29.2. Hyvää ja selkeää Ravitsemustaitoa – uusi Ravitsemustaito kirja


Sain helmikuussa käteeni mielenkiintoisen kirjan, jonka nimenä on yksinkertaisesti Ravitsemustaito. Kirjan kirjoittajat ovat ravitsemustieteen asiantuntijoita ja opettajia Helsingin yliopistossa: opettaja Eeva Voutilainen, ravitsemustieteen professori Mikael Fogelholm ja ravitsemusfysiologian professori Marja Mutanen. 212-sivuisen kirjan on julkaissut 2015 Sanoma Pro Oy.

Ravitsemustaito on taito, joka voisi kuulua monen nykypäivän yleissivistykseen. Siksipä kirjalla on hyvä nimi koko kansalle, vaikka kirja lieneekin käytössä ennen kaikkea ravitsemusalan opiskelijoilla ja ravitsemustyön parissa toimivilla.


Sanoma Pro 2015
Ravitsemustaito-kirja, Sanoma Pro 2015

Media, netti ja some pumppaavat lukijoilleen koko ajan toinen toistaan ihmeellisempiä tutkimuksia tyyliin ”katso 3 tapaa saavuttaa xxxxxxx”. Jutut alkavat yleensä suurin lupauksin yksittäisestä tutkimuksesta, josta jutun referoija on lukenut vain pienen osan tai ehkä pahimmillaan vain kääntää jutun suomeksi. Tällaisen jutun perusteella lukija sitten tulkitsee ravitsemusasian omalla tietopohjalla ja useimmiten hieman vajavaisella ravitsemusymmärryksellä. Näin lienee saanut alkunsa toinen toistaan ihmeellisempi ja turhempi ruokavalio. Näissä tapauksissa kirjan lukeminen voisi tuoda ymmärrystä tutkituista tosiasioista ravitsemuksessa.

Valtion ravitsemusneuvottelukunta
Ruokakolmio, Valtion ravitsemusneuvottelukunta


Ravitsemustaito-kirja esittelee suomalaisten ravitsemusta monipuolisesti: eri ruoka-aineita ryhmittäin, ravitsemussuosituksia, ravintoaineiden toimintaa elimistön rakenteissa sekä ravinnon terveysvaikutuksia. Hieman haastavampi osio solun, elinjärjestelmien ja elimistön toiminnan periaatteista on esitelty mielestäni selkeästi. Viimeksi mainittua lukiessa muistuivat mieleen ravitsemustieteen opinnot ja solutason jutut Helsingin yliopistolta. Perusteet ovat toki pysyneet paljon samoina, vaikkapa se, että "maista 10-15 kertaa outoa ruokaa", näin totut uuteen makuun. Ravitsemussuositukset ovat hieman muuttuneet ja esimerkiksi tietämys rasvoista ja ravintoaineiden yhteisvaikutuksista on lisääntynyt. Kuvat ja taulukot ovat tässä uudessa kirjassa paljon selkeämpiä kuin muistan olleen omina opiskeluaikoina. Osuuteen on otettu esille mielenkiintoisia infobokseja ja faktanostoja, esimerkiksi: ”Ruualla ei voi heilauttaa elimistön happo-emästasapainoa”. Kirja on hyvä omatoimiseen kertaukseen, kun ravitsemusopinnoista on jo aikaa ja kun herää epäilys nykyruokatrendien todellisuuksista.


Mielenkiintoisin oli itselleni kirjan viimeisin osa.  Se keskittyy tarkastelemaan ravinnon vaikutusta hyvinvointiin ja terveyteen. Näistä aiheista löytyi paljonko tarvitaan energiaa, miten on järkevintä laihduttaa, ravintoa-aineet: hiilihydraatit, kuitu, rasvat (minkälaisia rasvoja saa mistäkin) ja proteiinit (huomioiden eläin- ja kasvikunnan lähteet ja niiden erot fysiologiaan). Lisäksi kirjassa käydään läpi vitamiinit ja tärkeimmät kivennäisaineet sekä niiden vaikutuksia ja mitä näiden liikasaanti tai puutos aiheuttaa elintoiminnoille. Mielenkiintoisesti tuodaan esille kaikkien edellä mainittujen yhteisvaikutuksia aineenvaihdunnassa. Tekijät pohtivat mielestäni kiinnostavasti sitä, mitä eroa on, jos saanti on ruoasta tai pillereinä. Esille tulee se tosiasia, että elimistöä ei ole luotu ottamaan tiettyjä ravintoaineita kerran päivässä isohkoina annoksina, yksitäisiä vitamiineja purkista ilman vitamiineille kuuluvaa ruokakontekstia. 

Kirjassa huomioidaan jonkin verran erikoisruokavalioita ja miten niiden kanssa tulee toimia, jotta ravitsemus ei kärsi. Ehkäpä vanhenevan väestön ruokavalion muuttumisesta voisi olla enemmänkin tietoa, koska väestömme vanhenee hyvää vauhtia. Toki kirjassa tulee esille sairauksia, joissa eri ravintoaineiden tarve saattaa olla hyvin erilainen perusaineenvaihduntaan nähden. Pieniä vinkkifaktoja oli mukavasti mukana. Kerrottiin esimerkiksi se, että veren vitamiineja ja kivennäisaineita ei kannata mennä mittauttamaan. Ravintoaineita kulkee koko ajan veressä ja lisäksi niitä on soluissa omissa tehtävissään. Mittaus kuvaisi vain yhtä hetkeä.

Uskon palaavani tähän kirjaan vielä monta kertaa tarkistamaan faktoja, kun saan kuulla erinäisiä uskomuksia siitä, mitä voi syödä, mitä ei voi syödä ja mikä aiheuttaa mitäkin vaivaa. Onpahan silloin kertoa faktaa tähän kirjaan nojautuen.

torstai 25. helmikuuta 2016

24.2. Telliskivi Tallinna, ruokatrendiä "etelästä"

Telliskivi Tallinna
24.2. päädyimme naisystävieni Tiinan ja Katrin kanssa ruokailemaan Tallinnaan. Päivä sattuikin olemaan Viron itsenäisyyspäivä! Suomalaisten suosimassa vanhassa kaupungissa oli Viroon kokoon nähden suuri armeijan itsenäisyyspäivän marssi...vanhoja mukulakivikatuja jyräsivät armeijan tankit -huh!

Ruokailemaan päädyimme tällä kertaa muualle kuin tuohon turistien suosimaan vanhaan kaupunkiin. Kohteena oli moderni Telliskiven alue, siellä valitsimme paikaksi F-hoone -nimisen ruokapaikan. Paikka tuntui tosiaankin olevan paikallisten suosiossa; juuri ja juuri onnistuimme saamaan pöytäpaikan.


Telliskivi Tallinna,  F-hoone miljöö


Jokainen meistä valitsi hieman erilaista syötävää ja myös kasviruokaa olisi ollut hyvin menussa. Ystävällinen nuorekas meininki, hyväntuulinen palvelu, mielenkiintoinen miljöö ja hyvä hinta-laatusuhde ruoalla. Suosittelen, kun haluat nähdä uutta, erilaista Tallinnaa!
baarijakkarat F-hoone
F-hoone
Korkea ruokasali teollisuushallissa
Telliskivi Tallinna
Korkeat ruokasalin näkymät
Ruokalista F-hoone Telliskivi
Ruokalista F-hoone


Telliskivi F-hoone
Ruokalista F-hoone





Furger : dark bread burger with an Aberdeen-Angus veal cutlet, yellow beetroot, smoked cheese cream, chilli mayonnaise dressing, red onions and Cheddar cheese. Served with homemade rosemary fries.



served with tomato-kimchi sauce, cashew sauce
Pumpkin and chickpea falafel with pearl couscous and haricot beans. Served with tomato-kimchi sauce and cashew sauce.


F-hoone
Spicy coconut soup with mushrooms and salmon


F-hoone bread
home made bread with olive oil and black pepper


F-hoone dessert
Creme brulee with praline and sorbet


F-hoone dessert
Chocolate cheesecake with raspberry jam
 





















perjantai 19. helmikuuta 2016

19.2. Taittelutaidetta Valo leikkii paperilla ja uusi Issey Miyake-sarja

Täällä viikolla olen pääsyt itse taittelemaan paperista taidetta ja toisaalta tilaisuuteen, jossa juurikin taittelu-taiteella on suuri visuaalinen merkitys. Hienoa, kun taide on kohdannut minua, sillä visuaalisuus on itselleni nautinto;  on sitten kyse käsitöistä, taiteesta tai ruoasta!


vanhasta kirjasta paperitaiteeksi
Itse tehtyä taittelutaidetta, tein tämän vanhasta kirjasta taitellen 17.2.2016

 
”Kirjataidetta taittelemalla” -kurssin ohjasi artenomi, kirjailija Tiina Rinne, jonka tekemä kirja Valo leikkii paperilla – koristele ja sisusta paperitöillä julkaistiin syksyllä 2015 (Gummerus).
 
Seuraavan iltana eli 18.2. oli sitten vuorossa lisää visuallisuutta, Iittalan järjestämä kutsuvierastilaisuus uudelle Issey Miyake -sarjalle ‪#‎isseymiyake‬ ‪#‎iittala. Finland meets Japan.
 
Lautasliinojen taittelu Issey Miyake-tyyliin
Issey Miyake-tarinaa By Iittala



Issey Miyake Iittala


Iittala Issey Miyake tyyliä inspiroi luonto
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Mikä hienointa, uuden sarjan lautaset ovat tasapohjaisia, ruokakuvien tekijänä tästä todellakin tykkään , leivonnaiset eivät siis näissä valu kesken kuvaamisen kasaan.
 
Myös kaali inspiraation lähteenä!
Issey Miyake-tyyliin inspiraationa myös kukat
Issey Miyake -tyyliä
Pieniä tyylikkäitä herkkuja unohtamatta!
Issey Miyake-tyyliin tarjoilut


 
 


perjantai 12. helmikuuta 2016

12.2. Ystävänpäiväksi Smoothieleivokset


Ystävänpäiväksi kauniit Smoothieleivokset  

ystävänpäiväleivokset
Nämä Smoothieleivokset leipoi Arja Elina Laine MTV Huomenta Suomessa Myllyn Paras Oy:lle, kuva: Myllyn Paras Oy

Nyt on ollut muotia tehdä smoothiesta kakkuja, tässä tein sydämenmuotoisia leivoksia, jossa yhdistyvät raikas marjainen smoothie ja täyteläinen suklaaleivospohja.  Mustikoilla ja mustaherukoilla tulee sinertäviä, ja punaherukoilla ja vadelmilla pinkeimpiä smoothie-leivoksia. Lautasella kuvassa on molempia.

Leivosten pohjat on paistettu uunissa valmiista Myllyn Paras Suklaataikinasta. Tumman taikinan kanssa tulee olla tarkkana, että ei paista liikaa, vaan leivospohja jää meheväksi. 
 Kun olet paistanut pohjat, kokeile, että ne irtoavat vuoistaan ennen täyttöä, jolloin myös valmiit hyytyneet leivokset on helpompi saada kauniisti tarjolle. 

Koristele kauniisti marjoin ja yrtein ja ystävänpäivänä sydänkoristein.

Arja Elina Laine ja Jesse Kamras
Huomenta Suomen kuvauksissa Arja Elina Laine ja Jesse Kamras

Resepti Makujen Päiväkirja -blogin reseptisivuilta.
 
.

keskiviikko 10. helmikuuta 2016

10.2. HuSu Pinkit Mokkapalat täysjyväjauhoihin


Pinkit Mokkapalat täysjyväjauhoihin


Tässä mokkapalat on leivottu täysjyvävehnäjauhoihin eli grahamjauhoihin ilman valkoisia jauhoja.   Mukana on mehevyyttä antamassa tummaa suklaata ja punajuuri-perunasosetta, mokan maun tuo vahva kahvi taikinassa.

Nämä Pinkit Mokkapalat leipoi Arja Elina Laine   
 MTV Huomenta Suomessa Myllyn Paras Oy:lle, kuva: Myllyn Paras Oy
Pinkkikuorrutus pinnalle syntyy luonnollisesti punajuurimehun avulla. Ole varovainen mehun annostelun kanssa, ettei leivoksista tule liian voimakkaan värisiä. Mikäli mehua ei ole, voit värjätä kuorrutetta myös 1-2 rkl:lla punajuurisosetta, jota käytit taikinaan tai raastaa punajuurta ja keittää raastetta tilkassa vettä, jolloin saat siivilöityä 2 rkl punaista mehua.

Katso Myllyn Parhaalle ja Huomenta Suomen Makuja -osuuteen tekemäni resepti Makujen päiväkirjan "Reseptit" -sivulta.


maanantai 8. helmikuuta 2016

8.2. Blini Boston Huomenta Suomen aamussa

Tänään Maikkarin aamussa Huomenta Suomessa leivottiin Jesse Kamraksen kanssa Blini-Boston. Fuusioreseptistä löytyy hiivaleivän rakenne, Bostonpullan muoto ja blinien makumaailma. Leipä tehtiin juuritaikinaan, jossa käytettiin Myllyn Paras Tattarijauhoja ja hapanta nestettä kuten blinejä tehtäessä.

Tässä linkki Makuja-ohjelmaan Huomenta Suomi Makuja Blini-Boston, Katsomo

Kätevintä on leipoa Blini-Boston torvelliseen irtopohjavuokaan, jolloin leipä kypsyy parhaiten.  Blini-Boston on mehevää syötävää talvikeleille, päälle vielä sipaisu mätiä ja nam!


Tästä reseptiin: http://makujenpaivakirja.blogspot.fi/p/reseptit.html



Tämän Blini-Bostonin leipoi Arja Elina Laine   
 MTV Huomenta Suomessa Myllyn Paras Oy:lle, kuva: Myllyn Paras Oy

perjantai 5. helmikuuta 2016

Runebergin kakun kera herkullista Runebergin päivää


    Aurinkoinen Runebergin päivä odottaa leipojaa hiihtolenkille, tänään olisi varmasti hyvä korkata talven hiihtokausi.
    Sen jälkeen voi hyvällä omatunnolla nauttia herkuista!


    
    Runebergin kakku
     
Runebergin torttu oli alkuaan pelkistetty korppujauhoista ja muruista tehty leivonnainen. Nimi tulee tietysti Runebergistä - hän söi näitä mielellään aamiaisryyppynsä kanssa.

Vaikka Runebergin torttujen perinteisin muoto on muotteihin tehty korkea ja kapea leivonnainen, niin helpointa on tehdä isompi Runebergin kakku, josta jokainen saa herkullisen hillosilmäisen palan.

Torttukakulle makua tuo runsas kostutus: laimenna manteliuutetta, -likööriä tai punssia tai rommia vedellä ja kostuta kakku sillä meheväksi. Katso resepti reseptit sivuiltani. http://makujenpaivakirja.blogspot.fi/p/reseptit.html

keskiviikko 3. helmikuuta 2016

1.2. Huomenta Suomi -kokkailuja

Helmikuu alkoi maanantaina mukavasti, aurinko paistoi ja ilmassa oli ripaus kevättä kun ystävänpäivä- ja laskiaisviikolle kokkailtiin monenlaista herkkua!
Ja kuten alimmassa kuvassa näkyy, aina sattuu kaikenlaista..

Ensi viikolla (vko 6) lisää juttuja & herkkuja joka aamu livenä Huomenta Suomessa.
 ja toki reseptejä tuon tänne Makujen Päiväkirjaan, mm. nämä Smoothie-sydänleivokset!
Eli Makujen Päiväkirjan reseptisivusto aukenee :)




ystävänpäiväleivokset
Huomenta Suomi kokkailuja


Smoothieleivokset
Kokatessa sattuu..., varsinkin kuvauksissa :)