perjantai 29. tammikuuta 2016

26.1. Tunnetko Nigirin, Tamagon, Magin, entä uuden Benella-kirjolohen?


Täällä tammikuun viimeisellä viikolla me Metropolianin maa-ja kotitalousnaiset pääsimme vierailemaan Kalatukku E.Eriksson OY:lle.
Kiitos Myyntipäällikkö Matti Karvosen, vierailu oli oikein perusteellinen ja tietoa tuli aimo annos lisää - hyvinkin vanha suomalainen  elintarvikealan yritys onkin kyseessä, juuret jo v.1880!

Kotimaista kalaa käytetään niin paljon kuin saadaan, mutta ei vaikuta helpolta, suomalaisten kalastajien keski-ikä on kuulemma 63 v. huh!

Kuhaa Suomesta

Mielenkiintoista oli myös kuulla, mikä onkaan luomu kala, se ei tosiaankaan ole äkkiseltään se mitä ajattelisi, siis kotijärvessä vapaan uiskenteleva kala. Vaan esimerkiksi LUOMU LOHI  onkin kasvatettua kalaa eli ei voi olla "villikalaa", jotta asiaa voidaan valvoa - kalalla tulee olla tietty luomuruokavalio, siis luomurehua, ei antibiootteja , vähän enempi tilaa uida. Luomukaloilla on kokovaihtelua enempi ja kaloissa on vähän vähempi rasvaa...rasvaa jää vähempi luomukalaan, kun liikkuvat enempi :))

Kirjolohta
Kuulimme myös uusimmasta kehityksestä eli kirjolohi-uutuudesta Benella Kirjolohesta, jossa omegat kohdallaan, sillä kirjolohelle syötetään terveellistä kalanrehua.
No mulla kyllä mielikuva, että kunhan muistaisi syödä mahdollisimman usein lohta tai kirjolohta, niin terveellistä rasvaa tulee mukavasti aina!

Ja jotta ei jäisi pelkkään faktaan, niin toki nämä E.Erikssonin laadukas käsintehty sushi-iloittelu kruunasi illan :)

E.Erikssonin laadukkaat Sushit





Sushit
Ja nämä kaikki mä söin... NAM!


Kuvassa:
  • Nigiri eli se on tuo pitkän mallinen
  • Jättikatkaravun pyrstö Nigiri
  • Kasvisnigiri, jonka päällä tofua (ruskea)
  • Vaalea Nigiri, päällä on kotimaista kuhaa
  • Keltainen vasen reuna, päällä on munaa eli nimi on silloin Tamago
  • Maki on pyöreä sushi, niitä oikealla, mm. retikalla se jossa keltainen keskellä, tai kirjolohen mädillä, tai paprika-purjolla.

maanantai 25. tammikuuta 2016

Karjalanpiirakakan rypytysvideo

Karjalanpiirakan rypytyksen ABC – katso selkeät ohjeet!

Niin se maailma koulii länsi-suomalaistakin, karjalanpiirakoiden rypytys kuului aikoinaan kotitalousopettajan opintoihin, sen jälkeenkin on toki joitain kertoja noita taitoja tarvittu, kunnes taas viime viikolla kertailin tätä taitoa Karjaisen Nuorisoliiton kurssilla.

Tämä jalo taito taitaa osalla itä-suomalaisia taitaa kuulua lähes geeneihin,  mulla siis ei tämä homma ole mitenkään nopeaa. Toki tulos on herkullinen, kun oikein kuumasta uunista saa itseleivotun karjalanpiirakan, jonka voisulalla voitelee!

Voi olla itse hyödynnän jatkossa kotitalousopettajan oppejani ja ammatillista osaamistani moneen muuhun herkulliseen leivonta- ja ruokareseptien kehittelyyn ja testaukseen kuin näiden piirakoiden leivontaan, sillä ei tuo pulikan pyöritys ohuen ohuella ruiskakkaralla nopeudu, jos ei näitä leivo useammin - sanonta,: tarvitaan 1000 toistoa, jotta uusi asia menee kroppaan pätee tässä!


Tässäpä linkki rypytysvideoni, joka löytyy Maikkarin Makuja-sivuston Arjan Leivontanurkka -saitilta  Karjalanpiirakan leivonta





Karjalanpiirakan rypytys
Karjalanpiirakka ruiskuoreen

Toki, jos toiveita löytyy, niin karjalanpiirakoiden leivonnasta mieluusti tulen kurssia tulen järjestämään yhdessä Karjalaisen Nuorisoliiton kanssa.

perjantai 22. tammikuuta 2016

20.1.2016 Karjalanpiirakka ja sen monet muodot

#TuunaaMunPerinneruoka satoa tässä, porukalla saatiin perinteistä karjalan piirakkaa tuunattua moneen malliin! Ke 20.1.2016 leivottiin perinteisiä karjalanpiirkka- malleja perinneohjein Karjalaisen nuorisoliiton osaajien kera ja vielä näitä sit tuunattiin päälle! on ruiskuorissa riisä ja ohraa, punajuurta, lanttua, mustikkaa ja kun 20 rypyttäjää niin toki jokainen piirakka on erilainen.



karjalanpiirakoiden  tuunaus
Tuunaukseen lanttua, bataattia, punajuurta, mustikkaa jne.

Riisipuuroa


Ohrapuuroa


Ilmettä karjalanpiirakkaan
Tuunattu karjalanpiirakka mustikalla ja ohralla

 
Mielenkiintoinen oli meille perinteistä kertoneen Pirkon kertomus siitä, että oikeasti ennen vanhaan joka talossa oli oma "paras" piirakkamalli, ja kun uusi miniä tuli taloon, oli hänelle kova homma oppia juuri se. Kuulimme siis ,että oikeasti mitään yhtä ja oikeaa karjalanpiirkkaa ei siis ole olemassa! sepä hyvää infoa sinne postimerkkikeskusteluun.

luovuutta karjalanpiirakoihin


tuunatut karjalanpiirakat
Cross Kitchen Karelian pies


piirakat uunista ylos
Cross Kitchen Karelian pies after hot oven

Tiesitkö, että näitä teollisia piirakoita syödään Suomessa 200 miljoonaa kappaletta vuodessa!

uudet postimerkit 24.1.2016


uusi karjalanpiirakka -postimerkki 24.1.2016

tiistai 19. tammikuuta 2016

14.1. Ruokakuvien tekoa - lettuja, pannareita, puuroja ja suurimoruokia

Pe 14.1. kuvasimme lettuja, pannareita, puuroja ja suurimoruokia Teppo Johanssonin (ateljeeunlimited.com) kanssa. Normaali kuvauspäivä kuvaajan kanssa sisältää paljon mietintää siitä, miten jostakin mahdollisimman huolellisesti tehdystä ruoasta tai leivonnaisesta saataisiin vieläkin herkullisempi kuvassa, ja miten kuva silti olisi realistinen.

Kaikki ruoat kun eivät luontaisesti välttämättä näytä itsessään niin herkuilta... vaikkapa perus puurot huokoiseen paperipussiin painettuna. Niinpä fiilailuja tarvitaan, joka sinänsä hienoa, kun usein sitten huomataan, että saadaan jopa hienompi kuva kuin osattiin odottaa.




Kuvaussuunnttileua
Kuvaussuunnittelua

Mikä olisi paras puurokuva?



Lähes joka kuvauspäivä tulee esille joku probleemakin. Tällä kertaa oli taas pakko uskoa, että induktiolieteni ei toimi valurautaisen lettupannun kanssa. Induktio on mielestään niin "fiksu" että se heittää kuumennuslämmön pois, kun valurautapannu kuumenee kunnolla - no sillionhan vasta normaali lettujenpaisto alkaisi sujua. No näin ei siis käy induktiolla!


Niinpä kaivoin taas esille tosi vanhan opiskelukämppäni irtolieden ... ja kyllä pelitti -saimme tasaisia pikkulettuja, ja myös sydänletut paistuivat tasaisesti! "Vanhassa vara parempi" -sanonta toimi tällä kertaa :)


Vanha liesi oli otettava valurautapannun kaveriksi


ruokakuvausta
Herkkulettuja

Lettukuva asemointia




Ja vaikka moni ajattelisi, että nopsasti tekee kymmenkunta ruokaa ja kuvaa, niin eihän se kyllä niin mene. Perjantai iltana kuvauspäivän lopussa kello oli 18, kun kamerat, valot ja systeemit purettu. Tiskit toki vielä edessä ja keittiön takaisin järkkäily normitilaan edessä! Ei tarvinnut miettiä mitä muuta tekisi, Liikuntakeskus Willan iltajumpat jäivät toiseen kertaan.

lettuja ja pannareita
jumppaakin tarvittaisiin, mutta keittiö siivottava

tiistai 12. tammikuuta 2016

12.1.Eksoottiset maistuvat Vietnamin hedelmät

Vietnamin hedelmiä tuli ikävä, kun tyttäreni laittoi tämän lehtijutun Krabilta tänä aamuna WhatsAppilla.
Suomessa juurikin lumimyrsky, eipä näistä ihanan makeiksi ja pehmeiksi kypsyneistä eksoottisista Aasian hedelmistä voi tällä hetkellä kuin haaveilla. Etelä-Vietnamissa oli kaikki paikat tosiaankin näitä tulvillaan ja saimme myös kuulla, että nämä myös kuuluivat vietnamilaisten omiin kotipuutarhavalikoimiin. Hedelmät kuuluvat niin aamuun  kuin aina jälkiruoaksi.

Litsistä luin myrkyllisyydestä jo aiemmin netistä ja joka tuossa tuoreessa lehtijutuissakin näemmä näin on. Vaan en kylläkään yhtään rajoittanut herkullisten ja hieman koukuttavien litsein litsaamista... en sairastunut. Mielenkiintoisa tuttavuuksia olivat myös hyvinkin yleinen jakkihedelmä ja guava. Myös muutama puolikas passionia kuului reissussa ihan joka aamun piristykseen.

Kuvissa kerrottu viikon takaista "ruokavaliotani" :)

Karabi Magazine 2016
Eksoottisia hedelmiä Karabi Magazine 2016

 
Passion
Passion-hedelmiä


Vietnamin banaanit
Pienet banaanit


Kookospähkinät puussa
Kookospähkinät


maahan tippunut Kookospähkinä
Kookospähkinä


Kookosmehua, taatusti tuoretta
Kookosmehua, taatusti tuoretta



 pitaija, litsi, rambutan
Vesimeloni, babybanaani, papaija, jackfruit (jakki-hedelmä), pitaija (dragonfruit), litseihin kuuluva rambutani ja ananas



Karvaiset litsit rambutans
Rambutanikuorma, puusta poimittuna, litsin sukulainen karvaisena


Nha Trangista, Vietnamin torilta



Vietnamin hedelmiä
Vesimeloni, babybanaani, rambutan, jackfruit (jakki-hedelmä), ananas, guava



Litsit, rambutaanit
Litsejä karvoilla (rambutans vasen) ja ilman (keskellä) ja muuta hedelmäeksotiikkaa


jouluhedelmiä
Joulupöydän hedelmiä

maanantai 4. tammikuuta 2016

27.12. HOT POT Vietnamissa, Nha Trang

HOT POTTIA söimme vietnamilaistarjoiljan opastuksella Nha Trangissa, rantakadun KHO Eat&Drink -ravintolassa. Hot Pot on aasialaistyyppinen "fondue", mutta paljon terveellisempi. Pöydällä kiehuvassa kattilassa kuumaan liemeen dippaillaan tai oikeastaan laitetaan hetkeksi - n. 10 minuutiksi kypsymään ruoka-aineksia. Kuten kuvista näkyy, meren äärellä paljon kalaa ja äyriäisiä, simpukkaa, rapuja, mustekalaa sekä Vietnamin ruokavalioon tyypillisiä kasviksia, porkkanaa, salaattia, lootuksenvarsia, makeaa pientä kesäsipulia, makeaa chiliä, mietoa minttua. Toki Hot Pot voi olla tehty käyttäen kanaa, possua, nautaa jne. suikaleina.

Hot Pot Äyriäisillä ja kasviksilla Vietnamissa



Hot Potin äyriäisiä
Hot Potin kasviksia
Nha Trang
Nha Trang Hot Pot ainekset kypsymään vain hetkeksi
Hot Pot liemi



Paikalliset laittavat keittoonsa siis kaikki ainekset, mihin kunakin päivänä on varaa ja mitä on saatavilla kylän marketista tai omasta pihasta. Siis todellista lähiruokaa! Samassa keitossa voi hyvinkin olla aika oudolta tuntuvia makuyhdistelmiä, ja niitä välillä kyllä rajataankin kattilassa olevalla "rajaimilla". Liemenä meidän syömässä Hot Potissa oli veden lisäksi ainakin tomaattia, kala- ja osterikastiketta. Liemi on melko mieto, eikä yhtään suolainen, mutta kasvikset, kalat ja äyriäiset toki lisäävät liemen loppupelissä hyvinkin maukkaaksi.


Riisinuudelia Hot Potin kanssa
HotPotin kanssa tarjoiltiin meille riisinuudelia, tyypillisintä lisuketta Vietnamissa. Ja syöminen tapahtuu sitä mukaa kun ainekset kysyvät, siis ensin äyriäiset ja salaatit.

Mielestäni hyvä ja terveellinen ruoka, jota on vaikea syödä niin, että lihoisi. Vietnamilainen opas kauhistelikin meille italialaisia, jota syövät tuhtia pastaa ja vielä tuhdilla kastikkeella ;)
Vietnamilaiset ovat tosiaankin pieniä ja hoikkia, oli ikä mikä tahansa!