maanantai 28. joulukuuta 2015

26.12. Skootterilla sinne missä pippuri kasvaa! tutustuttiin pippuriviljelmiin Phu Quoc -saarella

Pippuria en ollutkaan aiemmin luonnon köynnöksestä / pensaasta maistanut, mutta nyt tuli tämäkin mahdolliseksi. Vuokrasimme tyttäreni kanssa skootterit ja minäkin jopa uskaltauduin sillä Vietnamin liikenteeseen, no toki vain vielä turisteilta melko rauhallisella Phu Quocin -saarella, Ho Chi Minh City:ssä (Saigonissa) en taatusti olisi tehnyt samaa, enkä kyllä vilkkaassa Nha Trangissakaan.

Pippuriköynnöksiä näkyi Phu Quocin saaren pohjoispuoliskon maisemissa melko paljonkin. Köynnökset olivat upeasti laitettu kasvamaan riviin ja pystyyn tolppien ympärille kuin viiniköynnökset. Näin pippurit saivat parhaan auringon - ja sitähän piisasi!

Pippurin paras satokausi oli Vietnamissa vasta tulossa, eli pippuri ei vielä ollut kypsynyt musta- tai punapippuriksi, vaan nyt marjat olivat vielä viherpippureita ja pippuriköynnökset siis vehreitä. Poikkesimme "Jenny Pepper Farm" -nimisessä paikassa ja siellä meitä kierrätettiin pensaiden äärelle.  Vihreä pippuri suoraan köynnöksestä maisteltuna oli kivan rapsakkaa ja hieman toki polttavaakin suussa, en siis sentään koko pippuriterttua maistanut, vaan yhden pippurin.


Viherpippurista tulee mustapippuria, kun tertut kuivuvat eli tertut poimitaan raakoina ja kuivataan auringossa, jolloin ne muuttuvat tummanruskeiksi ja pinnalta ryppyisiksi.
Tummaa punapippuria taasen saatiin samoista pensaista kun pippurimarjojen annetaan kasvaa täysin kypsäksi.
Ja valkopippuri syntyy kun poimimisen jälkeen kypsistä marjoista liotetaan punainen kuoriosa pois.

Myynnissä oli näitä erilaisia pippureita ja vielä ostohetkellä sai haistella, mitä laatua ostaa. Tumma punainen pippuri tuntui ehkä miellyttävimmältä. Arvatenkin mukaan tarttui pippuripurnukoita skootterin tavaraboksiin :)
 
 
 
 
 
 
 

lauantai 26. joulukuuta 2015

24.12. Phu Ouoc Christmas Party & Dinner on the Beach

Mikäpä sen hienompaa näin aikuisena, kun ei ole enää pieniä lapsia, syödä jouluillallista varpaat rantahiekassa, nauttia valmiiden notkuvien joulupöytien antimista ja pimenevän kuutamoyön tunnelmasta poikani, hänen tyttöystävänsä ja tyttäreni kanssa. Samaan fiilinkiin tuli sitten vielä "kaupanpäälle" kokko rannalla, josta tulikin mieleen suomalainen juhannus. Mutta kyllä ilma täällä Phu Quocin -saarella Lounais-Vietnamissa on paljon lämpimämpää kuin sää juhannusyönä Suomessa.

Arcadia Resortin ruokapöytä oli mukavan monipuolinen, oli ajateltu niin paikakallisia kuin turisteja. Oli paljon toki kalaa ja äyriäisiä, koska merellä ollaan, mutta myös esim. iso joulukalkkuna ja lammasta sekä muutakin muhevaa lihaa löytyi pöydästä. Erona ainakin se, että suolaa ei täällä juuri tunnuta käyttävän, jos turisti ei itse sitä lisää, enemmänkin maut ovat lievästi makeahkoja ja pippurisia, makean soijan ja tällä saarella kasvavan pippurin myötä. Jälkiruokana oli makeiden pikkuherkkujen lisäksi runsaasti tuoreita hedelmiä, esim. pikkulitsejä oli pöydässä kuin joulupalloja.

Mukavaa oli, että juhlissa oli niin paikallisia kuin myös eurooppalaisia turisteja. Mikään matkanjärjestäjä Suomesta ei tee toistaiseksi tähän hotelliin ja tuskin koko melko pienelle saarelle vielä matkoja. Joskin rankentaminen saarella on sen verran runsasta, että arvatenkin moni suomalainen turisti vielä löytää itsensä näistä maisemista.

 
 
 
 
 
 
 
 
 

sunnuntai 20. joulukuuta 2015

19.12. Joulukakku -Hyvää Joulua kaikille!

Tämän maistuvan ja jouluisen valkosuklaa-rahka-puolukkakakun myötä haluan toivottaa herkullista joulua kaikille, jotka ovat nämä sivut löytäneet.



Valkosuklaarahka-puolukkakakku
Joulukakku
Joulukakku

noin 10:lle, halkaisija n. 22 cm

Kakkupohja:
200
g
pipareita
125
g
kookosöljyä (tai voita)
1
tl
jauhettua inkivääriä
Täyte:
4
liivatelehteä
1
rkl
vettä
100
g
valkosuklaata
2-2½
dl
vaahtoutuvaa kermaa (1 tlk)
200
g
valkosuklaarahkaa (1 tlk)
Päälle:
1+1
dl
puolukka- tai muuta punaista vahvaa mehua
3
liivatelehteä
5
dl
puolukoita tai karpaloita

Murskaa piparit monitoimikoneella tai voit murskata piparit myös muovipussissa kaulimella painellen. Sulata rasva mikroaaltouunissa tai kattilassa ja lisää piparimurska siihen. Vuoraa irtoreunaisen torttuvuoan pohja leivinpaperilla ja painele pipariseos tiiviisti tasaiseksi kerrokseksi pohjalle.

Pehmennä liivatteita liottamalla kylmässä vedessä 10 min. Puristele liivatteista pois liotusvesi ja lisää 1 rkl vettä, kuumenna nopeasti kiehuvaksi mikrouunissa lasissa ja ti liedellä kattilassa, älä keitä. Anna hieman jäähtyä.

Sulata valkosuklaa paloina vesihauteessa tai varovasti mikroaaltouunissa 30 s kerrallaan välillä sekoittaen. Jos suklaa meinaa kokkaroitua, lisää 1-2 tl (kookos)öljyä. Anna hieman jäähtyä.

Vatkaa kerma vaahdoksi erikseen. Lisää vaahtoon vatkaten rahka. Yhdistä liivateseos ja sula suklaa lämpiminä. Kaada seos nauhana samalla sekoittaen varovasti vaahtoon. Seos saa siis olla mahdollisimman jäähtynyttä, mutta ei hyytynyttä. Kaada täyte heti piparipohjalle. Hyydytä jääkaapissa ainakin 2 tuntia.

Liota marjahyytelön liivatteet myös ensin kylmässä vedessä. Puristele liivatteet pois liotusvedestä ja sulata ne 1 dl:n vahvan puolukka- tai marjamehun kanssa kiehuvaksi mikrossa lasissa tai kattilassa, älä keitä. Lisää joukkoon 1 dl kylmää mehua tai vettä, anna seoksen jäähtyä lähes huoneenlämpöön.

Levitä marjat juustotäytteen päälle tasaiseksi kerrokseksi. Valele liivatehyytelö päälle niin, että marjat peittyvät. Anna kakun hyytyä vähintään seuraavaan päivään. Kun irrota kakkua vuoasta, valele reunoja varovasti kuumalla vedellä hetki, jotta kakku irtoaa vuosta kauniisti.

Resepti: Arja Elina Laine

lauantai 19. joulukuuta 2015

19.12. Punajuuri-vuohenjuusto Tarte Tatin


Tämän Suolaisen Tarte Tatinin leivoin muiden ruokaisien piirakoiden muassa eiliseen Republic Showroomin kutsuvierastilaisuuteen Helsinkiin. Tein Tarte Tatinin täytteen kätevästi näin joulun aikaan valmiista rosollista ja vuohenjuustosta. Eli jospa sinulle jää joulusta rosollia, niin tämä on yksi oiva tapa uusiokäyttää uutena vuotena. 
Republic Showroom Helsinki
Rebulic Showroom, Uuden vuoden etkot


Suolainen Tarte Tatin
Punajuuri-vuohenjuusto Tarte Tatin
Punajuuri-vuohenjuusto Tarte Tatin

1 piiras, halkaisija 24-26 cm



Taikinakerros

1

pkt

Pyöreä Piirakkataikina tai Voitaikinaa (380-400 g)

Täyte:

50

g

voita

1-2

oksaa

rosmariinia

2

punasipulia

n. 500

g

kypsiä punajuurikuutioita tai rosollia

2-3

rkl

hunajaa

1

tl

mustapippuria

150

g

vuohenjuustoa

Lisäksi:

2

dl

ranskankerman kanssa

rosmariinia, tuoretta tai kuvattua

 

Ota pyöreä piirakkataikina sulamaan.

Paista isolla uunikestävällä pannulla silputtu punasipuli voissa ja hienonnetussa rosmariinissa. Lisää joukkoon kypsät punajuurikuutiot, juureskuutiot ja rosollia, jatka paistamista 5- 10 minuuttia, mausta seos mustapippurilla ja hunajalla. Ota pois liedeltä. Lisää vuohenjuustoa lohkoina tai kuutioina.

Kauli taikina ohuemmaksi piirakkavuoan kokoon silikonialustalla tai leivinpaperin päällä. Kumoa se kanneksi pannun päälle, pistele pinta haarukalla ja laita piiras paistinpannussa uuniin keskitasolle n. 20 minuutiksi. 

Mikäli sinulla ei ole isoa paistinpannua, jonka voi pannunvarsineen laittaa uuniin, voit hyvin paistaa seoksen millä vaan paistinpannulla ja siirtää paistetun ja maustetun punajuuriseoksen seoksen piirakkavuoan pohjalle ja levittää taikinan siihen päälle.

Anna Tarte Tatin -ylösalaisintortun jäähtyä 10 min ja kumoa se vielä lämpimänä tarjoiluvadille.

Tarjoile rosmariinilla maustetun ranskankerman kera.

VINKKI: Voit korvata vuohenjuuston sinihomejuustolla.

 

keskiviikko 16. joulukuuta 2015

16.12. Piparimestarin paljastukset ja parhaat reseptit!

Tämäpä hauska otsikko mun joululeipomuksista :)
On siis Ilta-Sanomissa eilen eli 15.12.15 julkaistu, noita reseptejäni oli myös Ilta-Sanomien printti-joululiitteessä. Alla linkit niihin, viimehetken ideoita leipoa lasten kanssa vaikka nallen naamoja tai tehdä pakastimeen valmiiksi joulukakku piparitaikinasta ja jäätelöstä.
               
Piparimestari tunnustaa, että lapsuuden parhaita joulumuistoja oli taikinavarkaus veljen kanssa.

Kotitalousopettaja Arja Elina Laine tunnustautuu todelliseksi jouluihmiseksi. Hän rakastaa joulua ja sen perinteitä. Leipomisinnostus on lähtenyt kotona äidin opeista.

– Olen aina rakastanut leipomista, ihan lapsesta asti. Tykkäsin selailla äitini reseptejä jo aivan pikkukoululaisena, Laine kertoo.

Hän jos kuka tietää salat täydellisen piparkakkutaikinan takana. Hän on leiponut ja kehitellyt reseptejä suomalaisille kotileipureille työssään Myllyn Parhaalla vuosikymmenten ajan. Nykyisin hän konsultoi, kehittelee reseptejä ja leipoo Arjan ruokaviestintä -yrityksessään


joulupiparit
Ilta-Sanomien kuva, kun leivon joulua (kuvaaja: Leena Koskela)
Käy katsomassa koko juttu reseptit Ilta-Sanomista.

Arja Elina Laineen parhaat piparireseptit

Tässä alla on vielä mun omia kännykkä kuvia, kun joulun leivontajuttua tehtiin, oli kaunis syyssää..ja aurinko paistoi terassilla :)


joulunallet
Nallepiparit



joulupiparkakut
Hunajapiparit
Naked piparikakku
Naked piparijäätelökakku



Piparidonitsit

leivontajutun tekoa
Piparidonitsit kuvausfiiliksiä

tiistai 15. joulukuuta 2015

15.12. RuokaSeinäkalenteri 2016


2016 ruokaseinäkalenteria on vielä saatavilla joulukuun alun Maku nro 8 -lehden välissä, myös Kotivinkin nro 23 lehden välissä tuo oli, ilmestyi marraskuun lopulla. Ja toki pyytämällä vielä löytyy!

Kalenterista löytyy 12 kpl kehittelemäni ohjetta Myllyn Paras -tuotteille eri vuodenaikoihin sopivaksi. Tosiaan jo viime kesänä olen suunnitellut joulua 2016...

Mukana suunnittelussa ja varsinkin  kuvauksessa stailaamassa hääräsi kanssani Maku-lehden pirteä ruokatoimittaja Elina Jyväs :).
Katso hänen luovuttaan täältä: Baking Instinct -blogi

Kuvaajana toimi A-lehtien kuvaaja Satu Nyström, joka loihti herkullisista resepteistä hurmaavat kuvat.