Mikäpä sen hienompaa näin aikuisena, kun ei ole enää pieniä lapsia, syödä jouluillallista varpaat rantahiekassa, nauttia valmiiden notkuvien joulupöytien antimista ja pimenevän kuutamoyön tunnelmasta poikani, hänen tyttöystävänsä ja tyttäreni kanssa. Samaan fiilinkiin tuli sitten vielä "kaupanpäälle" kokko rannalla, josta tulikin mieleen suomalainen juhannus. Mutta kyllä ilma täällä Phu Quocin -saarella Lounais-Vietnamissa on paljon lämpimämpää kuin sää juhannusyönä Suomessa.
Arcadia Resortin ruokapöytä oli mukavan monipuolinen, oli ajateltu niin paikakallisia kuin turisteja. Oli paljon toki kalaa ja äyriäisiä, koska merellä ollaan, mutta myös esim. iso joulukalkkuna ja lammasta sekä muutakin muhevaa lihaa löytyi pöydästä. Erona ainakin se, että suolaa ei täällä juuri tunnuta käyttävän, jos turisti ei itse sitä lisää, enemmänkin maut ovat lievästi makeahkoja ja pippurisia, makean soijan ja tällä saarella kasvavan pippurin myötä. Jälkiruokana oli makeiden pikkuherkkujen lisäksi runsaasti tuoreita hedelmiä, esim. pikkulitsejä oli pöydässä kuin joulupalloja.
Mukavaa oli, että juhlissa oli niin paikallisia kuin myös eurooppalaisia turisteja. Mikään matkanjärjestäjä Suomesta ei tee toistaiseksi tähän hotelliin ja tuskin koko melko pienelle saarelle vielä matkoja. Joskin rankentaminen saarella on sen verran runsasta, että arvatenkin moni suomalainen turisti vielä löytää itsensä näistä maisemista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti