perjantai 4. joulukuuta 2015

3.12. UUTTA HuSu Suolaiset Voitaikinaruusut

Koko tämän viikon olen leiponut Huomenta Suomen aamutv:ssä Jesse Kamraksen kanssa jouluherkkuja.
3.12 torstaina oli vuorossa Voitaikinaruusut salamilla ja luumulla.

Katso tästä video katsomoon
näin teet Suolaisia Voitaikinaruusuja


suolaiset ruusut
Hehkeät Voitaikinaruusut Salamilla ja Luumulla
Näistä ruusuista taisikin muodostua uusi hitti, paljon maukkaampaa kuin melko pliisu omena Voitaikinaruusuissa. Eikä tekeminenkään niin vaikeaa ole, kunhan katsoo että salami ja luumuviipaleet sunnilleen saman kokoisia, jotta ruusuista tulee tasapinoisia. Kokeilin ruusuihin myös porosalmia, suosittelen varsinkin Suomen itsenäisyyspäivään kotimaisia syötäviä ruusuja!

syötävät ruusut
Juuri uunista tulleet herkulliset suolapalat
 
voitaikinaruusut
Huomenta Suomeen leivotaan voitaikinaruusuja;
 Arja Elina Laine ja Jesse Kamras


Pakastetaikinoista voi valmistaa muutakin kuin joulutorttuja eli monenlaista suolaista naposteltavaa. Voitaikinaruusut ovat muodostuneet hitiksi valmistaa ruusuleivonnaisia maailmalla ja sitä kautta levinneet jo Suomeenkin.

Tässä ruusuista on tehty suolaisia ja makua on paljon enemmän kuin pelkässä hitiksi nousseissa omenaruusuissa.

Porosalami on mainio maun antaja voitaikinaruusuille, mutta toki myös muut salamit sopivat. Esimerkiksi pepperoni-salami antaa hyvin makua miedolle voitaikinaleivonnaiselle.

Suolaiset ruusut ovat kätevää tarjottavaa kahvipöytään tai illanistujaisiin, vaikkapa pikkujouluihin, itsenäisyyspäivään tai uudenvuodenjuhliin.

 

10 kpl


             tai Torttutaikinalevyjä

Täyte:

5           tuoretta luumua

150 g    porosalamia tai pepperoni-salamia (siivujen halkaisija n. 3-4 cm)

100 g    piparjuuri-, chili- tai pippurituorejuustoa

100 g    mustaleimaemmental-juustoraastetta

 

Ota taikinalevyt sulamaan. Leikkaa luumut kahtia puoliksi ja leikkaa sen jälkeen jokainen puolikas 1-2 mm hyvin ohuiksi siivuiksi (puoliympyröiksi). Puolita salamit eli näin luumu- ja salamiviipaleet ovat suunnilleen saman kokoisia puoliympyröitä.

Kauli jokainen taikinalevy puolet pidemmäksi, mutta ei yhtään leveämmäksi kuin alkuperäinen levy (10 cm). Levitä pitkille levyille tuorejuusto ohueksi kerrokseksi. Ripottele päälle hieman juustoraastetta. Leikkaa pitkät levyt pituussuunnassa kahtia eli näin jää 10 kpl 5 cm leveää x 35 cm pitkää suikaletta.

 Laita jokaisen pitkän taikinasuikaleen reunaan (n. 2 cm reunasta sisäänpäin) limittäin vuorotellen luumu- ja salamisuikaleita niin, että seuraava tulee aina edellisen päälle puolesta välistä. Suikaleen suorareuna jää aina keskelle päin ja pyöreät reunat jäävät hieman pitkän taikinareunan ulkopuolelle. Käännä suikaleeton reuna taikinaa suikaleiden päälle niin, että väliin jäävät puoliksi luumu- ja salamisuikaleet. Kierrä pitkä täytetty taikina tiukalle rullalle. Laita rulla silikoniseen tai alumiiniseen muffinivuokaan (halkaisija 7-8 cm). Tee kaikki 10 rullaa samoin.

 Paista 225-asteisen uunin alimmalla tasolla n. 20 min tai kunnes kukat ovat kauniin värisiä.

VINKKI: Voit käyttää luumujen tilalla punasipulia, tällöin ohuet sipulisuikaleet tulee pehmentää mikroaaltouunissa (1-2 min).

 

Resepti: Arja Elina Laine

Ei kommentteja: