maanantai 4. syyskuuta 2017

28.8.2017 Pihlajanmarjaherkkuja

28.8.2017 Pihlajanmarjaherkkuja
Pihlajanmarjoja on tänä syksynä 2017 runsaasti. Ilmaista lähiruokaa on tarjolla. Moni kuitenkin miettii, että pihlajanmarjat ovat liian karvaita syötäväksi. Mutta onko asia näin?
Pihlaja, paljon marjoja
Maistelemalla eri pihlajien marjoja, huomaa, että ne ovat erilaisia. Karvaus vaihtelee, omassa pihassani oranssimmat marjat ovat makeampia kuin syvän punaiset. Väri ei kuitenkaan kerro kaikkea, sillä saman sävyisissä pihlajanmarjoissa on makueroja. Makuun vaikutta parkkiaineiden ja sorbiinihapon määrä. Ensimmäinen pakkasyö tai marjojen pakastaminen miedontaa makua.
Pihlajanmarjoja
Pihlajanmarjan kanssa makupariksi sopivat makeammat tai vähintään vähähappoiset marjat ja hedelmät. Tässä tein Pihlajanmarjapaistoksen ja Pihlajanmarja-taikinamarja Mamman Marjapiirakan. Taikinamarjaa on poimittavissa yhtä aikaa Pihlajanmarjojen kanssa metsistä ja täten ne ovat oiva makupari. Mikäli et ole varma, tunnistatko punaherukan näköisen villinä kasvavan taikinamarjan, joka on hapoton, ja suuhun laitettaessa taikinainen maku syntyy suussa, käytä resepteissä taikinamarjan tilalla omenaa.
Taikinamarja
Pihlajanmarjoissa on runsaasti C-vitamiinia, puolet enemmän kuin appelsiinissa, jota yleensä pidetään hyvänä c-vitamiinin lähteenä. Marjoissa on myös runsaasti kuitua ja punaisen värinsä ansiosta on runsaasti myös betakaroteenia eli samaa kuin porkkanassa (A-vitamiinin esiasteita).
Pihlajanmarjoja, eri värisiä 
Pihlajanmarjapaistos
4:lle, pikku vuoka
3         dl     pihlajanmarjoja
3                 kotimaista omenaa tai 2-3 dl taikinamarjoja
75       g      vegaanista margariinia tai voita
3/4      dl     sokeria
1         tl       vaniljasokeria
2½      dl     kaurahiutaleita
2       rkl     kaura- tai vehnäjauhoja
Pihlajanmarjapaistos valmiina uuniin

Perkaa ja puhdista marjat ja lohko omenat voideltuun pieneen uunivuokaan. Sulata rasva, sekoita siihen ohjeen loput aineet. Levitä seos marjojen ja omenalohkojen päälle. Kypsennä 200-asteisen uunin alatasolla n. 30 minuuttia.
Pihlajanmarjapaistos kypsänä
Tarjoile vaniljakiisselin tai jäätelön kanssa.
Pihlajanmarjapaistos ja kauravaniljakastike
Kokeilin vegaanisen paistosversioni kanssa Oatlyn kauravaniljakastiketta, joka on ihana paksua ja täyteläistä, mielestäni verrattavissa kiitettävästi markkinoiden parhaaseen maitopohjaiseen vaniljakastikkeeseen eli Vanilla-vaniljakastikkeeseen.
Pihlajanmarjapaistos ja kauravaniljakastike

Pihlajanmarja-taikinamarja Mamman Marjapiirakka

Pihlajanmarja-taikinamarja Mamman Marjapiirakka


1 pyöreä iso piirakka (halkaisija n. 30 cm)
Pohja:
75        g        voita tai margariinia
1           dl      sokeria
1                    muna
3           dl      vehnäjauhoja
1½         tl      leivinjauhetta
1           tl       vaniljasokeria
2            tl      kardemummaa
1½        dl      maitoa, manteli- tai kookosmaitojuomaa
Voiteluun:
voita tai margariinia
Täyte:
1           tlk     kermaviiliä (1 tlk)
1           dl      maitorahkaa
1                    muna
3           rkl     sokeria
1           tl       vaniljasokeria
n. 3       dl      pihlajanmarjoja
n. 3       dl     taikinamarjoja

Vatkaa pehmeä rasva ja sokeri vaahdoksi, vatkaa sekaan muna. Sekoita leivinjauhe, vaniljasokeri ja kardemumma vehnäjauhoihin ja lisää jauhoseos vaahtoon vuorotellen maidon kanssa.
Levitä taikina voidellun vuoan pohjalle ja reunoille. Ripottele päälle puhdistetut ja peratut marjat.
Sekoita kermaviiliin rahka, muna ja sokerit. Levitä seos taikinapohjalle. Paista piirakkaa 200-asteisen uunin keskitasolla 25–30 min. Älä paista liikaa, jotta piirakkapohja pysyy mehevänä.
Pala Mamman Marjapiirakka, Pihlajanmarja-taikinamarja
Resepti:

Arja Elina Laine, Makujen Päiväkirja

20.6.2017 Raikas Juhannusjuoma


20.6.2017 Raikas Juhannusjuoma

Juhannusjuoma
Juhannusjuoma on suunnittelemani muunnelma perinteisestä Louhisaaren juomasta ja simasta. Mustaherukanlehtien lisäksi raaka-aineena on raparperia, viinisuolaheinää ja sitruunaa. Juomasta tulee maultaan raikasta ja väriltään hennon vaalean rosaa, raaka-aineiden värit vaikuttavat sävyyn.

Mustaherukka
8 litraa

5 dl raparperipaloja
5 l mustaherukan tuoreita nuorehkoja lehtiä
1 l viinisuolaheinää
8 l vettä
n 3 dl sokeria
pieni nokare tuorehiivaa
1 sitruunan mehu
Kuori raparperit
Kuori ja paloittele raparperi noin 3 cm:n paloiksi. Laita ne n. 8 l kattilaan, lisää 5 litraa vettä ja sokeri. Kiehauta ja keitä sen jälkeen muutaman minuutin ajan.
Keitä raparperit
Puhdista mustaherukanlehdet ja viinisuolaheinät. Kirpeän raikasta viinisuolaheinää on helppo kasvattaa pihassa, itselläni se on lähtenyt leviämään kukkapenkin reunaan yhdestä kaupan viinisuolaheinä-ruukkuyrtistä, jonka juurakon istutin kukkapenkkiin. Se on siementänyt ja levinnyt nyt kukkapenkissä vuodesta toiseen.
Viinisuolaheinä
Lisää ne kattilaan ja sekoita nin, että kaikki ovat kiehuvan veden alla ja kuumentuvat. Ota sen jälkeen kattila heti pois liedeltä. Lisää 3 litraa kylmää vettä.
Mustaherukanlehtiä, viinisuolaheinää ja raparperia
Jäähdytä seos kädenlämpöiseksi. Liuota hiiva, herneenkokoinen pala riittää, pieneen tilkkaan vettä ja kaada se kattilaan  juomaseoksen pinnalle. Peitä juoma kannella ja anna käydä huoneenlämmössä seuraavaan päivään.
Mustaherukanlehtiä, viinisuolaheinää ja raparperia
Siivilöi juomasta pois lehdet ja raparperipalat. Lisää joukkoon sitruunamehu. Pullota juoma puhtaisiin pulloihin ja säilytä viileässä. Juoma on valmista, käynyttä n. 1-2 vrk kuluttua riippuen lämmöistä.
Hento roosa juhannusjuoma
Juoma on parhaimmillaan parin päivän kuluttua valmistamisesta. Tarjoa se tervetuliaisjuomana tai nauti aterialla.
Raikas juoma luonnon antimista
Resepti:
Arja Elina Laine,Makujen Päiväkirja
Tykkää ja katso lisää ruokajuttujani https://www.facebook.com/makujenpaivakirja/
Raikas rosa kesäjuoma

22.5.2017 Pihlajansilmut ja -kukat, mihin olet käyttänyt?

22.5.2017 Pihlajansilmut ja -kukat, mihin olet käyttänyt?


Kaurajogurttia, pihlajansilmuja ja kukka-aihioita



















Pihlajansilmut pysyvät pieninä vain muutamia päiviä, juuri nyt viikolla 21 tänä keväänä on se hetki Etelä-Suomessa. Myös pihlajan tulevien kukkien nuput ovat nyt vielä vihreitä, pieniä ja kiinni. Sekä silmut että kukka-aihiot ovat herkullisen pehmeitä syötäväksi ja maistuvat mantelilta, karvasmantelilta tai pähkinältä hieman pihlajalajikkeesta ja kasvupaikasta riippuen. 
Pihlajan vihreitä kukka-aihioita ja pihlajansilmuja

Muista kerätä luonnonyrtit puhtaalta paikalta ja muista jokamiehenoikeudet, jos keräät yrttejä ja silmuja yleisiltä paikoilta.

Pihlajansilmu

Pieniä pihlajansilmuja voi hyvin lisätä viilin, jogurtin, rahkan tai jäätelön päälle.
Vihreillä pihlajansilmuilla ja kukinnonaluilla saat pähkinäallergisillekin sopivan pähkinänmakuisen herkun.


Pihlajan pieniä, vihreitä kukinnonalkuja voi paahtaa, niitä voi lisätä salaatteihin tai niistä voi keittää itse siirappia sokeriliemessä. Vaihteeksi voit kokeilla valmistaa pihlajansilmuista ja kuusenkerkistä silmumysliä.
Pihlajankukka-aihio

Mihin sinä olet käyttänyt pihlajansilmuja tai pihlajankukintojen aihioita?


Itse tein tällä kertaa hyvin moneen erikoisruokavalioon sopivan välipalan täysin kasvisperäisestä Yosan kreikkalaistyylisestä jogurtista, pihlajansilmuista ja pihlajankukinnoista, lisäsin hivenen sokeria päälle. Yksinkertaista ja hyvää sekä vegaanista ja kotimaista. Halutessaan mukaan voi lisätä vielä marjoja joukkoon.

Yosa Greek style - kaurajogurttia, pihlajansilmuja ja kukka-aihioita
Nauti luonnonantimista juuri niiden oikealla hetkellä!

turkkilaista kaurajogurttia ja pihlajan silmuja ja kukka-aihioita

Resepti: Arja Elina Laine, Makujen Päiväkirja
Käy tykkäämässä ja seuraa tulevien uusien reseptien ja juttujen ilmetymistä Facebookin ilmoitusten kautta  www.facebook.com/makujenpaivakirja/


sunnuntai 3. syyskuuta 2017

27.4. Kuohuviiniposset - unelmaiset tarjottavat vapuksi & kevään juhliin

27.4. Kuohuviiniposset
-         unelmaiset tarjottavat vapuksi & kevään juhliin
Kuohuviiniposset -blogiresepti
Kevään tullen olen kehitellyt tarjolle uutta helposti valmistuvaa, mutta sitäkin näyttävämpää herkkua. Kevätjuhlien innoittamana olen kokeillut valmistaa posset-jälkiruokia: makoisia ja näyttäviä herkkuja, joiden valmistukseen tarvitaan vain 3 eri raaka-ainetta.
Kuohuviiniposset -raaka-aineet

Sitruuna- tai lime- tai appelsiiniposset ovat tällä hetkellä suosittuja verkkoresepteissä, mutta alkuperäisiä eli englantilaisia viinipohjaisia posseja en löytänyt suomen kielellä tehdyn. Niinpä kokeilin valmistaa posset ensin valkoviiniin ja nyt uudelleen kuohuviiniin. Molemmat toimivat vallan mainiosti.
Kuoharia posseen
Kuoharia Posseen
Kuoharia posseen
Kuohuviiniposse syntyy 3 raaka-aineesta: kermasta, sokerista ja kuohuviinistä /valkoviinistä, joka siis myös sopii hyvin posseen. Sitruksinen, raikas viini on paras.
possen kuumennus

Alkoholitonta kuohu- tai valkoviiniä voi käyttää mainiosti, mikäli et halua annoksiin alkoholia. Mikään ei estä kokeilemasta sitruspohjaisia raikkaita vähäsokerisia mehuja, uskon niidenkin toimivan vallan hyvin posseissa.
kaada viini nauhana kermaseokseen

Kuohuviiniposset
4 annosta
4 dl kuohukermaa
1½ dl sokeria
1 dl kuohuviiniä
Lisäksimansikoita, valkosuklaata, pieniä koivun- tai pihlajanlehtiensilmuja tai sitruunamelissanlehtiä ranskankermaa

Valmista näin:
Mittaa paksupohjaiseen tai pinnoitettuun (teflon) kattilaan kerma ja sokeri. Kuumenna kiehuvaksi sekoittaen vispilällä seosta. Jatka kuumennusta miedolla lämmöllä sekoittaen 6–7 minuuttia niin, että kerman pinta poreilee hieman koko ajan.
Ota kattila pois liedeltä ja kaada kuohuviini nauhan seokseen koko ajan sekoittaen vispilällä.
Kaada seos heti kuumana tarjoilulaseihin. Peitä lasit kelmulla ja nosta posset varovaisesti viileään jäähtymään ja hyytymään ainakin 4 tunnuksi. Koeta pitää seos suorassa asennossa niin, että lasien reunat pysyvät siistin näköisinä.
kaada kermaseos  laseihin jäähtymään

Kuohuviiniposset hyytymään

Valmiin kuohuviinipossen rakenne on unelmaisen pehmeä, se sulaa suussa itsestään – tarvitsee vain nauttia!
possen pehmeä hienostunut rakenne
possen pehmeä hienostunut rakenne

Resepti: Arja Elina Laine, Makujen Päiväkirja
Kuohuviiniposset neljälle
Käy tykkäämässä ja seuraa tulevien uusien reseptien ja juttujen ilmetymistä Facebookin ilmoitusten kautta  www.facebook.com/makujenpaivakirja/


Herkullisia hetkiä kevääseen!